Pieni keskusta-apteekkikin saa kasvatettua liiketoimintaansa, kun on oikeat apuvälineet ja asiantuntemus. Apteekkari Mounir Chorfi on kehittänyt Kluuvin apteekkia määrätietoisesti.

Takaisin

Asiakas

Apteekki
Helsingin 16. Kluuvin apteekki
Merihaan sivuapteekki

Apteekkari
Mounir Chorfi

Henkilökunta
Yhteensä noin 12 työntekijää (8+2)

Reseptuuri
Reseptejä vuodessa noin 52 000 + noin 10 000

Apteekkari Mounir Chorfin ensimmäinen oma apteekki on pieni mutta keskeisellä paikalla. Kluuvin apteekki sijaitsee aivan Helsingin ytimessä. Alueella liikkuu ja työskentelee paljon ihmisiä, mutta vakituista asiakaskuntaa ei ole niinkään. Merihaan sivuapteekki on muutaman kilometrin päässä.

Apteekki toimii asiakkaat edellä

Kluuvin apteekki tuli Chorfin haltuun lokakuussa 2016 ja siitä lähtien hän on kehittänyt määrätietoisesti pientä apteekkiaan menestyväksi liiketoiminnaksi. Lähtökohtana on ollut tunnistaa asiakkaat ja näiden tarpeet ja tehdä asiointi mahdollisimman palkitsevaksi.

“Kluuvin apteekissa käy työterveysasiakkaita läheisestä Terveystalosta, ohikulkijoita ja turisteja. Meille on tärkeää hyvät aukioloajat, sopiva määrä henkilökuntaa, tuotteiden hyvä saatavuus ja kielitaitoinen palvelu”, Chorfi luettelee asioita, jotka hän on pistänyt kuntoon Kluuvissa. Apteekki sai myös vuoronumerojärjestelmän ja vuokratyöntekijät vaihtuivat vakituisiksi. Lisäksi aukioloaikoja pidennettiin.

Myös apteekkijärjestelmä vaihdettiin MAXXiin, koska Chorfi oli todennut sen parhaaksi aiemmissa työpaikoissaan.

“Se on looginen käyttää, ja niin asiakaspalvelu kuin tilaukset on todella helppo hoitaa”, hän sanoo.

Työaikasuunnittelua asiakasvirtoja seuraamalla

Aukiolojen laajentaminen toi alkuun haasteen työaikasuunnitteluun: Milloin ja paljonko työntekijöitä pitää olla päivittäin paikalla. Chorfi sai tästä hyvän käsityksen ensimmäisen vuoden mittaan työskentelemällä itse asiakaspalvelussa. Lisäksi hän käyttää MAXXin asiakasvirtaraportteja, joista voi nähdä, minne asiakaspiikit sijoittuvat viikko- tai vuositasolla.

Chorfi hyödyntää raportteja myös järjestäessään hyllyjä myynnin mukaan. Esimerkiksi kipugeelit saivat siirtyä syrjään vitamiinien tieltä, koska vitamiinit kiinnostavat asiakkaita enemmän.

Henkilökunta tekee töitä sekä pää- että sivuapteekissa, ja kaikki osaavat tehdä kaikkea. Monipuolinen osaaminen on Chorfin mukaan tärkeää pienessä apteekissa. Myös kielitaitoa tarvitaan turistien suosimalla alueella. Chorfi puhuu itse arabiaa, ranskaa, englantia, venäjää, suomea ja hiukan ruotsia. Apteekissa on myös espanjaa äidinkielenään puhuva proviisori.

Myynninmukainen varastonhallinta ja saatavuustiedot apuna

Kluuvin apteekissa on pienet varastotilat mutta Mounir Chorfille tuotteiden saatavuus on tärkeä osa hyvää asiakaspalvelua. Myynninmukainen varastonhallinta on apteekkarille tärkeä työväline ja hän säätää tilausparametrit vastaamaan tunnistettuja tarpeita. Näin pieni apteekki saa varmistettua, ettei varastossa ole liikaa tai liian vähän tuotteita.

“MAXXissa näkyy hyvin yhdessä ikkunassa kaikki tarvittava tieto. Arvostan myös sitä, että lääkkeiden saatavuustiedot ovat samassa näkymässä, kun tekee tilausta. Olisi hankala käydä erikseen netissä tarkistamassa saatavuus. Nyt esimerkiksi loppuminen näkyy selkeästi punaisella”, Chorfi kiittelee ja näyttää ruudulta, miten nopeasti hän voi muuttaa parametrejä ja nähdä kokonaistilanteen.

“Pidän siitä, että MAXX kehittyy jatkuvasti. Huomaan herkästi kehitystarpeita myös itse. Esimerkiksi toivoin mahdollisuutta tulostaa laskelmia heti e-reseptin käsittelyn jälkeen ja valikon, josta voi katsoa ja tulostaa interaktioita. Nyt sellainen on MAXXissa, mikä on mainiota. On hienoa, että asiakkaita kuunnellaan ja ohjelmaa kehitetään koko ajan.”

Hinnoittelukertoimia säätämällä selvää tulosta

Apteekkari Chorfi on hyödyntänyt Receptumin tarjoamia koulutusmahdollisuuksia. Portaittaiset hinnoittelukertoimet hän otti käyttöön Harri Maskon koulutuksen jälkeen.

“Valitsimme osan tuotteista ja sovelsimme portaittaisia hinnoittelukertoimia tavoitteena lisätä sekä myyntiä että katetta”, Chorfi kertoo.

Chorfi näyttää raporteista vuoden kestäneen kokeilun tuloksia ja myynti on lisääntynyt selvästi euromääräisesti. Myös kate on entistä parempi. Pienikin apteekki voi kehittää tulostaan, kun apuvälineitä käytetään fiksusti. Portaittainen hinnoittelu osoittautui loistavaksi!

Suomalainen lääkehuolto on ainutlaatuinen

Mounir Chorfi on alun perin saanut biologin koulutuksen kotimaassaan Marokossa. Kun apteekkiala alkoi kiinnostaa, hän hankki venäjänkielen taidon ja opiskeli Pietarissa proviisoriksi. Työskenneltyään muutaman vuoden Marokossa lääketeollisuudessa hän päätyi Suomeen avioliiton kautta.

“Opettelin suomen kielen, opiskelin lisää apteekkialaa ja sain laillistettua tutkintoni Suomessa. Pääsin pian apteekkiin töihin, ja oltuani muutaman vuoden apteekinhoitajana, päätin hakea apteekkilupaa”, Chorfi kertaa vaiheitaan Suomessa.

Hän on nähnyt apteekkimaailmaa monessa maassa ja ylistää suomalaista lääkehuoltoa ja apteekkijärjestelmää maailman tasolla ainutlaatuiseksi.

“Suomessa on parasta lääkehuoltoa maailmassa. Apteekkien toiminta ja lääketurvallisuus ovat meillä huipputasolla ja apteekeissa työskentelee maailman tasolla todella korkealuokkaisen koulutuksen saaneita ihmisiä”, Chorfi sanoo.

“Meillä on paljon syitä olla ylpeitä suomalaisesta osaamisesta”, hän sanoo.Kluuvin Apteekki Mounir Chorfi Receptum