Juha Sevanto on apteekkialan verkkokaupan erikoisosaaja, jolla on pitkä kokemus verkkopalveluiden lanseeraamisesta ja alan kehittämisestä Ruotsissa.

Miten tulit alalle ja Receptumille töihin?

Olen koulutukseltani farmaseutti. Päädyin alalle osittain, koska lukiossa opinto-ohjaaja ehdotti sitä minulle. Jo työharjoittelussa huomasin, että haluaisin työnkuvaani jotain lisää. Kun olin ollut puolitoista vuotta töissä apteekissa, kuulin Receptumin hakevan työntekijää helpdeskiin. Kiinnostuin heti, sillä työ tarjosi uutta ulottuvuutta, kuten tietotekniikkaa.

Aloitin Receptumilla vuonna 2005. Siihen aikaan tukipalvelut hoidettiin ennen kaikkea puhelimessa, koska etäyhteysohjelmaa ei vielä ollut. Kun MAXX lanseerattiin 2007, olin mukana asennuksissa kouluttamassa ja syöttämässä tarvittavia parametrejä. Sen jälkeen olen saanut tehdä hyvin monimuotoisia töitä, juuri niin kuin toivoin.

Miten Receptum ja sinä päädyitte Ruotsiin?

Jo viime vuosikymmenen lopulla tiedettiin, että apteekkimarkkinat vapautuvat Ruotsissa ja monopoli puretaan. MAXX-ohjelman reseptinkäsittelyä alettiin kehittää jo silloin Ruotsin tarpeisiin. Kun Ruotsissa ryhdyttiin perustamaan yrittäjälähtöisiä uusia apteekkeja, kilpailijamme eivät olleet pienistä apteekeista kiinnostuneita vaan keskittyivät ketjuihin. Me sen sijaan tarjosimme alan uusille yrityksille täyden palvelun pakettia.

Voisi ajatella, että Receptum on pieni globaalissa mittakaavassa, mutta alaan erikoistuneena toimijana olemme itse asiassa iso. Muilla apteekkiala on vain pieni osa muuta toimintaa.

Itse olen ollut Pia Ukkosen kanssa mukana Ruotsin toiminnoissa alusta asti. Aloitin Ruotsissa reseptinkäsittelyn testaajana. Vuonna 2010 siirryin Ruotsin kouluttajaksi ja helpdeskiin. Se oli intensiivistä aikaa.

Vuonna 2014 työni laajeni myös myyntiin, kun tutut proviisorit alkoivat perustaa omia apteekkejaan ja kyselivät minulta apua. Kysyin Juha Antilalta, voiko tässä työssä myös myydä. Hän sanoi, että se on enemmän kuin kannustettavaa! Kun Pia otti haltuun Norjan osastomme, siirryin hänen tilalleen Ruotsin tiiminvetäjäksi ja tuotteesta vastaavaksi.

Vastaat Ruotsin MAXXista, mitä se tarkoittaa käytännössä?

Ruotsissa on muuten sama MAXX kuin Suomessa, mutta reseptinkäsittely on rakennettu alusta alkaen Ruotsiin sopivaksi. Tehtäväni on pitää huolta, että ohjelma pysyy viranomaisvaatimusten mukaisena ja kuunnella asiakkaiden kehitystarpeita. Meillä on esimerkiksi paljon asiakaskohtaista räätälöintiä varsinkin verkkokauppa-asiakkaille.

Receptumilla on paljon prosessiosaamista apteekkiverkkokaupan alueella, hallitsemme hyvin paitsi farmasian myös viranomaiskäytännöt. Lisäksi meillä on erinomaiset yhteydet muun muassa operaattoreihin ja tukkuliikkeisiin.

Jos suurasiakkaan prosessiosaaminen on jo kunnossa, voimme auttaa esimerkiksi virtaviivaistamaan käytäntöjä ja näyttää, miten ne saa MAXXilla tehtyä yksinkertaisemmin.

Pienasiakkaita autamme usein ihan koko prosessin läpi apteekin perustamisesta avaamiseen asti. Teemme heille toteutuksen aikajanat ja autamme viranomaisasioissa ja kontaktoinneissa yhteistyökumppaneihin operaattoreista tukkuliikkeisiin.

Miten olet ollut mukana Ruotsin apteekkiverkkokaupassa?

Receptumilla ymmärrettiin ajoissa satsata integroitavuuteen. MAXXin pystyy liittämään ketterästi mihin tahansa verkkokauppa-alustaan. Apteekin varastokin voi sijaita MAXXissa tai sen ulkopuolella, ohjelma sopeutuu hyvin monenlaisiin ratkaisuihin. Ruotsissa taas oltiin aikaisin liikkeellä apteekkiverkkokaupan kanssa, koska se oli mahdollista. Olimme saavuttaneet Ruotsissa jo luottamusta alan kovina osaajina ja saimme pian yhteydenottoja ja tarjouspyyntöjä apteekkiverkkokauppaan liittyen. Nyt olemme olleet mukana Ruotsin suurimpien apteekkiverkkokauppojen perustamisessa ja kehittämisessä.

Millaista ohjelmistokehitystä olette tehneet, kerro esimerkki?

Viimeisin juttu oli, kun mahdollistimme asiakkaan toiveesta reseptijonossa olevien tilausten järjestämisen kuljetusliikkeen noutoajan mukaan. Avuksi tulivat myös helpottavat värikoodit. Tämä on virtaviivaistanut prosessia, kun volyymit ovat kasvaneet vauhdilla.

Miten työ Ruotsissa eroaa Suomessa tehtävästä työstä?

Ruotsissa apteekin voi perustaa myös ilman farmaseuttista osaamista, joten alan konsultointi on iso osa työtämme. Suomessa apteekkien perustaminen on säädeltyä. Ruotsissa sen sijaan on syytä tehdä aina myös markkina-analyysia ja miettiä vaikkapa sijaintia, alueen kilpailutilannetta ja mahdollisia yhteistyökumppaneita.

Miten Ruotsi ja Suomi hyötyvät toisistaan Receptumin avulla?

Suomessa tehty jatkuva kehitystyö hyödyttää ruotsalaisia apteekkeja ja uusia toiminnallisuuksia saadaan nopeasti käyttöön.

Ruotsissa saatu vahva kokemus verkkokaupasta puolestaan edesauttaa Suomen apteekkiverkkokauppojen ja MAXXin yhteistyön kehittämisessä. Ruotsissa käyttöön otetut ideat saadaan nopeasti Suomessa käyttöön toimintaympäristön muuttuessa.

Suomessa tehty kehitystyö hyödyttää ruotsalaisia asiakkaita. Vastaavasti Ruotsin projekteista on hyötyä suomalaisille.

Millä kielellä palvelette Ruotsissa?

Osaan sujuvasti ruotsia. Meillä on Ruotsin helpparissa ruotsinkieliset asiantuntijat Viljam Nordström ja Tomi Tamminen, joten pystymme palvelemaan hyvin ruotsinkielisiä asiakkaita.

Millaista palautetta olet saanut Ruotsista?

Kun olimme vieneet verkkoapteekin perustamisprosessin yhdessä läpi MEDsin kanssa, sain todella mukavan kiitoskirjeen heiltä. Toisen kerran taas ruotsalainen asiakas kiitteli jo tarjouksen tekemisen jälkeen, että kilpailijamme oli ollut heillä puoli tuntia ilman asiaosaamista ja me olimme olleet heidän kanssaan kaksi tuntia ja tienneet kaiken. Tärkeää ei ollut, että tiesi kaiken vaan että selvitti, mitä ei tiennyt. Paikalla oli apteekkarin mies, joka on tehnyt isojen yritysten kanssa kauppaa. Häneltä tuli kiitokseksi huomio, että olin top 3 -myyjä hänen kategoriassaan. Sellaisesta jää olo, että on oikealla tiellä.

3 asiaa, miten viiden tähden laatu näkyy omassa työssäsi?

  • Kohtaan asiakkaan aidosti.
  • Valmistaudun jokaiseen neuvotteluun tai tapaamiseen huolella.
  • Jos en jotain osaa, Receptumista löytyy aina ratkaisu.

Miten rentoudut vapaa-ajalla?

Ei ole parempaa kuin perinteinen hiihto noin 10 asteen pakkasessa, kovalla ladulla. Olen tykännyt siitä pienestä pitäen.

Energiaa saan myös siitä, että pyöräilen 7 kilometrin työmatkani. Joskus myös rullahiihdän työmatkan.

Kuuntelen myös mielelläni musiikkia, melodista kitarapoprock-musiikkia. Olen myös innokas IFK:n kannattaja, joten kotimaista lätkäliigaa tulee seurattua.


Kuka
: Juha Sevanto
Mikä on taustasi: Olen koulutukseltani farmaseutti.
Mitä teet Receptumilla: Vastaan Ruotsin MAXXin toiminnoista ja kehityksestä ja olen Ruotsi-tiimin vetäjä.
Harrastukset: Hiihtäminen.
Mottoni töissä: Joskus pitää maistua pahalta, jotta maistuu taas hyvältä.