Mitä teet Receptumilla?
Koulutan Helmi-ohjelman käyttöä – eli pidän webinaareja eri aiheisiin liittyen ja kierrän ympäri Suomea pitämässä Helmi-ohjelmistoon liittyviä koulutuksia vastaanotoilla. Lisäksi autan asiakkaita heidän päivittäisissä ohjelmistoon liittyvissä kysymyksissä.
Webinaareja olen tehnyt pari vuotta. Webinaareissa käydään läpi havainnollisesti opastusta kaipaavia aihekokonaisuuksia 0,5–1,5 tunnin sessioissa. Aiheet ovat selkeästi rajattuja, kuten vaikkapa Helmen e-arkistotoiminnot. Kuuntelen asiakkaita ja suunnittelen heidän tarpeitaan ajatellen webinaarien sisällön. Olen aika pitkälle äänityöläinen, joka istuu mikrofoni ja kuulokkeet päässä. Webinaareista tykätään, sillä ne ovat konkreettisempia kuin pelkkä puhelimessa neuvominen.
Mikä toi sinut alalle ja Receptumille töihin?
Olen tehnyt Helmi-ohjelman parissa töitä vuodesta 1989 lähtien. Olen vuosien varrella muun muassa hoitanut asiakastukea ja testaamista, asiakaslaskutuksia ja taloushallintoa kirjanpitoineen.
Kun Helmi aikanaan siirtyi Receptumille, minut kutsuttiin Helmen kouluttajaksi ja sovellusneuvojaksi.
Miten työssäsi yhdistyvät Receptumin apteekki- ja potilastietojärjestelmäosaaminen?
Kovatasoinen farmaseuttinen osaaminen on yksi Receptumin monista vahvuuksista. Tämä apteekkialan osaaminen on hyödyttänyt valtavasti myös hammaslääkärijärjestelmän kehittämisessä ja päinvastoin. Kun esimerkiksi teimme sähköisen reseptin testauksia hammaslääkäreille Helmellä, tiesimme, miten asia näyttäytyy reseptin vastaanottajille apteekeissa, mikä sekin on tärkeä tieto.
Asiakkaillamme on myös käytössä paljon samoja tuotteita – esimerkiksi tietoturvaratkaisut sekä maksupäätteet. Receptumilla on näistä laaja kokemus ja vahva osaaminen.
Mitä työ merkitsee sinulle?
Pidän siitä, että työ on monipuolista, muuttuu koko ajan ja eteen tulee uusia asioita. Joudun koko ajan sisäistämään ja oppimaan uutta – ja se on palkitsevaa, mielenkiintoista ja pitää vireänä. Lisäksi työyhteisömme Receptumilla on mahtava.
Millaista on työ osana tiimiä?
Helmi-tiimi on tiivis ja tekee hyvää yhteistyötä. Voit olla yksinkin vahva ja osaava, mutta kun sinulla on hyvä tiimi, niin olet todella vahvoilla. Tiimin lisäksi tukenani on koko iso Receptum-perhe.
Mitä laatu työssä tarkoittaa sinulle?
Haluamme luoda asiakkaalle turvallisuuden tunteen. Kun asiakas on ollut yhteydessä, asian hoito on ripeää ja asiakkaalla on olo, että hänen asiaansa hoidetaan ratkaisuun asti.
Laatua on myös, että meillä on ajantasainen tieto sekä alan että ohjelman muutoksista ja pystymme neuvomaan niissä asiakasta.
Saamme asiakkailta kehitysideoita, milloin suoraan, milloin sivulauseessa. Kun kehitämme ja parannamme ohjelmia nämä ideat mielessämme, tuotamme laatua ja hyötyä asiakkaalle.
Laadusta kertoo sekin, että pysymme aikatauluissa ja kaikki menee suunnitellusti. Tämä onnistuu hyvällä yhteistyöllä. Asiakkaalle se näyttäytyy saumattomana palveluna.
Miten ylläpidät ja lisäät omaa osaamistasi?
Seuraan aktiivisesti alaa, viranomaisten tiedotteita ja luentoja, tulevaisuuden näkymiä ja alan keskusteluja. Ylläpidän omaa nykyaikaisten työkalujen osaamista ja huolehdin, että ne on päivitetty ajanmukaisiksi. Vuosien varrella työtavat ovat löytäneet uomansa, silti uusia ja tehokkaampia työtapoja kehitetään koko ajan.
Tiedän että kaikkeen ei voi valmistautua, ja siksi on uskallettava viedä itsenäisestikin asioita eteenpäin. Tällä periaatteella olen opetellut muun muassa kouluttamisen ja webinaarien vetämisen. Kokemus on paras kouluttaja ja kehittäjä.
Mitä asiakkaat merkitsevät ?
Meillä on hyviä ja pitkiä asiakassuhteita ja nekin ovat erittäin tärkeä syy työssä viihtymiselle. Kun asiakkaat voivat hyvin, Receptum voi hyvin.
Kerro esimerkki työstä, joka yllätti asiakkaan myönteisesti?
Kantaan liittyminen on vielä uutta osalle vastaanotoista ja prosessissa on monta askelta. Me tuemme vastaanoton liittymiset niin sanotusti maaliin saakka. Paras palaute onkin onnistuneen kontaktin jälkeen se, kun asiakas tokaisee esimerkiksi että ”eihän se ollutkaan ollenkaan vaikeaa”.
Mitä elämä on opettanut sinulle työelämästä tai työelämä elämästä?
Rentoutta ja tarkkuutta. Asioilla on taipumus järjestyä, ja yleensä parhain päin. Ei pidä murehtia liikaa. Tärkeää on pysyä kaikissa tilanteissa itse rauhallisena
Miten rentoudut?
Rentoudun hevoseni selässä kentällä ja maastossa. Ratsastaessa voi ajatella vain sitä hetkeä, mennä puhtaalla tunteella. Ihanimpia hetkiä on myös perheen ja pienen lapsenlapsen kanssa touhuaminen. Lisäksi käyn koirani kanssa lenkeillä ja teen käsitöitä, neulon ja ompelen.
3 asiaa, miten viiden tähden laatu näkyy omassa työssäni.
- Asioiden ripeä hoito valmiiksi asti.
- Ajantasaiset toimivat ohjelmistot ja ajanmukainen osaaminen
- Saumaton asiakaskokemus asennuksesta tukeen asti.
Kuka: Kati Engström, sovellusneuvoja
Mikä on taustasi: Taloushallintoon erikoistunut yo-merkonomi
Mitä teet Receptumilla: Vastaan Helmi-ohjelman koulutuksista, järjestän webinaareja ja kierrän kouluttamassa vastaanotoilla. Autan asiakkaita heidän päivittäisissä ohjelmistoon liittyvissä kysymyksissä.
Harrastukset: Ratsastaminen, koiran kanssa lenkkeily ja käsityöt.
Mottoni töissä: Tiimityössä on voimaa.