Sörnäisten apteekista tuli Kalasataman apteekki parissa päivässä. Mutta apteekin muuttoa uuteen ostoskeskus Rediin edelsi puolentoista vuoden huolellinen suunnittelutyö ja tukitiimi, joka kevensi apteekkari Leena Melartinin taakkaa.

Takaisin

Asiakas

Apteekki
Helsingin 10. apteekki Kalasataman apteekki

Apteekkari
Leena Melartin

Henkilökunta
16 työntekijää

Reseptuuri
Reseptien määrä ei vielä tiedossa uudessa apteekissa

“Jokunen uneton yö tuli vietettyä kesällä muuttoa valmistellessa. Olikin hienoa, että tukena oli Receptumin Ikosen Pirjon tai Koivulan Matin kaltaisia tyyppejä, joille saattoi soittaa jos usko oli mennä. He osasivat aina rauhoittaa, että kyllä kaikki hyvin menee, niin kuin menikin”, apteekkari Leena Melartin sanoo ja hymyilee.

“Minulle oli tärkeää, että muuttoa oli alusta alkaen suunnittelemassa tiimi, jolla oli vankka kokemus ja rautainen osaaminen apteekkien muutoista ja perustamisesta uusiin tiloihin. Me muutimme vanhasta apteekista vastavalmistuneeseen ostoskeskus Rediin. Kun suunnittelu alkoi puolitoista vuotta sitten, meillä ei ollut vielä muuta konkreettista kuin pohjakuva paperilla”, Melartin kertoo.

Tieto uuden ostoskeskuksen ja terveyskeskuksen rakentamisesta Kalasatamaan tuli Melartinille samoihin aikoihin, kun hän sai ensimmäisen oman apteekkinsa Sörnäisissä Helsingissä kuutisen vuotta sitten.

“Tieto jäi kytemään mieleen, vaikka olin vasta remontoinut uuden apteekin. Kolmen vuoden päästä soitin ja sanoin olevani kiinnostunut liiketilasta ostoskeskus Redissä”, Melartin kertoo.

“Siitä se lähti.”

Muuton hyvä suunnittelu tuo mielenrauhaa

Muuttaminen on aina stressaavaa, mutta muutto vasta rakenteilla olevaan tilaan tuo omat lisävaatimuksensa. Leena Melartin sanoo, ettei hän olisi voinut kuvitellakaan pärjäävänsä ilman hyvää kalustesuunnittelua ja Receptumin Apteekin muutto -palvelua. Ostoskeskus kun oli työmaata melkein kalkkiviivoille asti.

“Minulla ei ole asiantuntemusta sanoa sähkömiehille, minne tarvitaan ja millaiset datakaapelit ja pistorasiat. On helpottavaa, kun tietää, ettei oikeasti tarvitse ottaa itse vastuuta näistä asioista, kun muutossa on niin paljon muutakin ajateltavaa”, apteekkari Melartin kertoo.

Melartin arvostaa myös sitä, että niin kalustesuunnittelijat, sähkömiehet kuin tietojärjestelmän-, -koneiden ja lääkerobotin toimittajat puhuvat keskenään samaa kieltä ja saavat työt sujumaan jouhevasti ja kitkattomasti. Myös valintatilanteissa hänelle oli paljon apua Receptumin osaamisesta: “Sai tukea päätöksentekoon.”

“Varsinainen muutto vanhoista tiloista uusiin vei kaksi päivää. Jo kaikkien lääkkeiden ja itsehoitotuotteiden muutto oli oma urakkansa. Varsinkin kun kaikki muutkin kauppiaat muuttivat Rediin samaan aikaan ja lastauslaitureille oli pitkät jonot. Onneksi Receptum hoiti täysin itsenäisesti tietokoneiden ja palvelimen uudelleenasennukset sekä data- ja puhelinliittymien oikea-aikaiset siirrot purkuineen ja pystytyksineen. Kun avasimme ovet asiakkaille, olimme ensimmäinen liike Redissä, jolla oli kaikki ihan valmiina”, Melartin kertoo.

Kalasataman apteekki Leena Melartin Receptum muutto

Uusi vuoronumerojärjestelmä ja valvontakamerat

Leena Melartin seisoo valoisassa 350 neliön Kalasataman apteekissaan. Tyylikkäässä tilassa on viherseinä ja akvaario, jonne kurkatessaan apteekkari huomaa kalakannan kasvaneen. Myös reseptipisteiden määrä on tuplaantunut, kun apteekki muutti Kalasatamaan.

Muutto toi mukanaan paljon uutta modernia tekniikkaa Kalasataman apteekkiin. MAXXiin integroitu lääkerobotti, EWQ-vuoronumerojärjestelmä ja valvontakamerajärjestelmä ovat muutama Melartinin muuton yhteydessä tekemistä hankinnoista.

“Haluan, että meillä kaikki on liitetty samaan järjestelmään. Vanhassa apteekissa esimerkiksi valvontakameroiden kuvaa ei nähnyt suoraan järjestelmässä. Vuoronumerojärjestelmää ja jonojen edistymistä ei voinut seurata reseptinkäsittelyn ohessa. Nyt kaikki on paljon vaivattomampaa”, Melartin sanoo.

Uudessa apteekissa asiakaspalvelu on sujuvaa. Siellä on kaksi ulosmenokassaa ja reseptipisteilläkin MAXXiin integroidut maksupäätteet. Vuoronumerojärjestelmäkin pääsee näyttämään kyntensä, kun tulevat suunnitelmat toteutuvat.

“Muutto on ollut pelkästään positiivinen kokemus ja on todella kiva olla täällä ostoskeskuksessa ihmisten ilmoilla. On aivan erilainen yhteys ihmisiin ja toisiin kauppiaisiin kuin oli kivijalassa”, Melartin sanoo tyytyväisenä.

Mitä muutto opetti?

  • Valitse hyvät ja osaavat kumppanit muuttoon
  • Suunnittele huolella ja ajoissa
  • Älä tee liian tiukkaa aikataulua
  • Muutos on aina mahdollisuus, ole avoin uudelleKalasataman apteekki Leena Melartin Receptum MAXX muutto