Asiakas
Apteekki
Sauvon apteekki
Apteekkari
Jari Hanski
Henkilökunta
3 työntekijää
Reseptuuri
Noin 20 000 reseptiä vuodessa
Apteekkari Jari Hanski tehosti pienen Sauvon apteekin toimintaa muuton yhteydessä. Uusien tilojen ansiosta asiakkaat viihtyvät ostoksilla entistä pitempään.
Vihreät valoristimainokset viestivät jo kaukaa ohikulkijoille, että Sauvon apteekki sijaitsee nyt uudella paikalla. Sauvo on portti saaristoon ja apteekin uusi sijainti Kemiöön vievän tien varrella tuo asiakasvirtaa entistä paremmin. Apteekkari Jari Hanski muutti apteekkinsa Sauvon keskustasta uuden liikekeskuksen yhteyteen. Muutto suunniteltiin huolellisesti ja muutamalla taktisella uudistuksella tehostettiin prosesseja ja myyntiä.
Pienellä maalaispaikkakunnalla apteekkarin on mietittävä tarkkaan, mihin investoi ja miten kehittää toimintaansa niin, että myös kasvu mahdollistuu: Sauvon uuden apteekin tilat ovat nyt piirun verran pienemmät kuin ennen, mutta asiakkaille ja tuotteille on paljon enemmän tilaa. Uusien reseptitiskien suunnittelussa satsattiin yksityisyydensuojaan. Samalla saatiin tarjoustuotteille hyllyt seinämiin. Kaikilla reseptitiskeillä on nyt myös kassat. Uudet sähköpöydät taipuvat tarvittaessa vaikka pyörätuoliasiakkaan asioimiskorkeudelle.
”Heti ensimmäisinä päivinä olemme jo nähneet, että apteekki toimii paljon tehokkaammin ja palvelee paremmin asiakkaita. Henkilökuntakin iloitsee muutoksista”, sanoo Jari Hanski.
Menekinmukainen reseptivarasto oli huippu-uudistus
Isoin muutos työtapoihin tehtiin reseptivaraston suhteen. Aakkostetusta reseptilaatikostosta siirryttiin menekin mukaiseen reseptivarastoon.
”Olin saanut Receptumilta vinkin menekin mukaisen reseptivaraston hyödyistä. Vaihdoimme siihen muuton yhteydessä. Vaihtoon meni kokonaisuudessaan ehkä kolmen työpäivän verran aikaa, mutta hyöty on ollut moninkertainen jo nyt. En mistään hinnasta palaisi enää entiseen”, Jari Hanski sanoo.
”Lääkkeiden purkaminen laatikostoihin ja kerääminen niistä on nopeutunut huomattavasti. Myös virhemahdollisuudet minimoituvat. Kun yhdessä laatikossa on vain yhtä tiettyä tuotetta, ei tarvitse käyttää aikaa sen tarkistamiseen, onko purkissa vaikkapa 50 vai 100 tablettia”, Hanski kuvailee.
Uusi apteekki innostaa shoppailuun
Sauvon apteekissa muutto suunniteltiin hyvin ja viimeinen rutistus vei kaiken kaikkiaan kolme päivää.
”Järjestelmän vaihto sujui mutkattomasti puolessa päivässä. Ongelmia ei tullut, koska kaikki muuttujat oli hallussa IP-osoitteista lähtien”, Hanski kertoo.
”Kalusteita olin hankkinut monelta taholta pitemmän aikaa, osan käytettynä. Siinä pystyimme säästämään. Tärkeintä oli saada asiakkaille ja tuotteille lisää tilaa. Varaston arvo nousi muutossa, mutta saimme entistä enemmän tärkeitä tuotteita esille hyllyihin ja asiakkaille ison apteekin valikoimat.
Asiakkaat ovat ottaneet uuden apteekin ilahtuneina vastaan. ”Ihan kuin iso kaupunkiapteekki”, totesi moni vanhoista asiakkaista Hanskin mukaan. Asiakkaat ovat hänen mukaansa sanoneet, että nyt apteekkiin voi tulla ostoksille eikä vain hakemaan jotain tuotetta. Apteekkari onkin varautunut asiakkaiden shoppailuun hankkimalla ostoskorit.
Raportit ovat apteekkarin päivittäinen työkalu
Sauvon apteekin muutto ja investoinnit on tarkasti budjetoitu ja tavoitteet kasvulle asetettu. Apteekkari Jari Hanski seuraakin apteekin menestystä tarkasti MAXXin raporteista.
”Katson joka päivä puolen päivän aikaan, missä mennään. Näen heti, millainen päivä on kyseessä. Seuraan muun muassa myyntiä, varastoa ja asiakasmääriä. Seuraan lukuja kuukausitasolla ja pian myös vuositasolla. Vertaan lukuja myös edellisiin vuosiin. Näin tiedän koko ajan, missä mennään ja miten eri toimenpiteet vaikuttavat kokonaisuuteen”, Hanski kertoo.
Pienessä apteekissa on mietittävä myös tulevaisuutta ja kilpailukyvyn lisäämistä muutostilanteissa. Sauvon apteekissa on pohdittu muun muassa terveyspisteen perustamista.
”Jos paikallinen terveyskeskus lakkautettaisiin, apteekki voisi tarjota monipuolisia terveyspalveluita. Samaan yhteyteen voisi rakentaa myös etälääkäripalvelun asiakkaille”, Hanski visioi.
Hanski näkee, että pienen apteekin kannattaa menestyäkseen satsata hyvään paikalliseen palveluun mutta myös katsoa laajemmalle: vaikkapa mahdollisia annosjakeluasiakkaita isommalta alueelta.
Valppaus ja reagointi varmistavat pienen apteekin kilpailukyvyn. Esimerkiksi nikotiinivalmisteiden tultua päivittäistavarakauppoihin Hanski on hinnoitellut ne samalle tasolle kauppojen kanssa. Lisäksi Sauvon apteekki tekee yhteistyötä punkkirokotteita antavan Saaristolääkäreiden Punkkibussin kanssa ja toimittaa kaikki rokotteet busseille Turun alueella.
Apteekkari Jari Hanskin vinkit pienen apteekin menestykseen
- Näy paikkakuntasi asukkaille: Ole rohkea ja anna äänesi ja apteekkisi kuulua ja näkyä, myös paikallismedioissa.
- Pidä menot suhteessa tuloihin
- Ajattele isosti: Kehitä pientä apteekkia kuin isoa, tarjoa uusia palveluita mutta suhteuta investoinnit tuloihin.
- Seuraa toimintaympäristöäsi: Seuraa mitä toimialalla tapahtuu valtakunnallisesti ja mitä muutoksia paikkakunnalla tapahtuu. Näin pystyt reagoimaan ajoissa ja ennakoiden.
- Budjetoi muutokset tarkkaan: Muutostilanteessa laske, miten saat kulut katettua investointien tuomalla kasvulla. Tee riskianalyysi.
- Suunnittele muutto ja muutokset hyvin: Kun suunnittelee ajoissa ja hyvin, voi etsiä ja hyödyntää esimerkiksi käytettyjä kalusteita. Hyvä suunnittelu vähentää yllätyksiä kriittisessä muuttovaiheessa.
- Varaa pääomaa laajentamiseen: Mikäli laajennat toimintaa, ota huomioon myös varaston arvon kasvattamiseen tarvittava pääoma.