Kun Oulunsalon apteekissa siirryttiin yksinkertaisiin, portaittaisiin hinnoittelukertoimiin, hinnoittelusta tuli kerralla helppoa ja tuloksia alkoi tulla toivotusti.

Takaisin

ASIAKAS

Apteekki
Oulunsalon apteekki

Apteekkari
Laura Tuovinen

Henkilökunta
8 työntekijää

Reseptuuri
60 000 reseptiä vuodessa

Kun apteekkari Laura Tuovinen siirtyi Ylikiimingin apteekista Oulunsalon apteekkiin syksyllä 2018, hän päätti ottaa kaiken irti itselle uudesta apteekkijärjestelmästä ja hyödyntää heti sen ominaisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen.

“Olin jutellut jo ennen Oulunsalossa aloittamista Receptumin Harri Maskon kanssa, että ottaisimme koulutuksia MAXXin tehokkaaseen hyödyntämiseen. Ryhdyttyäni töihin huomasin, että ensimmäinen tärkeä asia olisi saada käyttöön systemaattiset hinnoittelukertoimet. Näin hinnoittelu olisi helpompaa ja pystyisimme paremmin seuraamaan myös sen vaikutusta”, Tuovinen sanoo.

Oulunsalon apteekkiin tilattiin portaittaisen hinnoittelun avaimet käteen -paketti, joka sisälsi alkuanalyysin, uusien hinnoittelukertoimien laatimisen, niiden ajamisen järjestelmään ja vuoden seurantajakson. Yhdessä käydyn hinta-analyysin ja päätettyjen kertoimien jälkeen apteekin väelle ei jäänyt tehtäväksi kuin uusien hintatarrojen tulostus ja asettelu. 

“Hinnoittelu yksinkertaistui kertaheitolla. Nyt ei enää tarvitse jokaisen tuotteen kohdalla miettiä, mikä hintakerroin sille laitetaan. Meillä on valmis sapluuna tiettyjen euromäärien väleille ja hinnoittelu on todella nopeaa ja loogista. Uusien tuotteiden hinnoittelun pohtimiseen ei mene enää aikaa ja kuka tahansa apteekista voi tehdä sen”, Tuovinen sanoo. 

Apteekin tuloksen tekijät paremmin näkyviin

Laura Tuovisen mukaan portaittaisen hinnoittelun ja kertoimien vähenemisen myötä on helpompi seurata myös sitä, miten hinnat vaikuttavat tulokseen. 

“Kun esimerkiksi aiemmin ehkä kalliiksi koetuissa kosmetiikkatuotteissa on nyt pienemmät hinnoittelukertoimet, ne menevät paremmin kaupaksi. Myös kokonaistulos on parempi edullisemmista hinnoista huolimatta – tai juuri niiden ansiosta”, hän sanoo.

Asiakkaille portaittainen hinnoittelu onkin hyvä siksi, että se laskee juuri vapaakaupan kalleimpien tuotteiden hintoja. Oulunsalossa esimerkiksi kosmetiikkatuotteet ovat myös apteekin kosmetologin hoitolassa samanhintaisia kuin apteekissa.

Hinnoitteluprojektin jälkeen on helpompi seurata sitä, miten hinnat vaikuttavat tulokseen. 

“Nyt näemme vaivatta myös, miten vapaakaupan tuotteiden myyntimäärät ja hinnoittelu vaikuttavat tulokseen ja missä olisi ehkä tarkistuksen paikka. Jos hintakertoimia on kymmeniä, eivätkä ne ole systemaattisia, seuranta on vaikeampaa”, Tuovinen sanoo.

Oulunsalon apteekin farmaseutti Pia Määttä Liikkujan hyllyn tilannetta katsomassa.

Hyllyvastaavat seuraavat raporteista toimenpiteiden vaikutusta

Oulunsalon apteekissa työntekijöillä on kullakin omat hyllyvastaavuudet. Jokainen vastaa omien hyllyjensä tuotevalikoimasta ja asettelusta.

“Hyllyvastaavat seuraavat tuotevalikoimaa, sen myyntiä raporteista ja asettelujen ja hinnoittelun vaikutusta myyntiin. Vähintään kaksi kertaa vuodessa on isompi katsaus. Hyllyvastaavien avulla tuotteet ovat menestyneet entistä paremmin. Samalla kertyy myös tuoteosaamista, sillä hyllyjen vastuita kierrätetään. Vastuuhenkilöt opettavat lisäksi hyllyjensä tuotteista farmasian oppilaille, mikä vain lisää omaa syvällistä perehtymistä”, Tuovinen sanoo.

Apteekin työntekijät ovat pitäneet vastuun saamisesta ja tehneet hyvää tulosta työllään. Esimerkiksi niin kutsutussa Liikkujan hyllyssä kylmägeelien menekki lisääntyi tuotteen hyllypaikan pienellä vaihdolla. Ne olivat jääneet huomaamatta alemmilla hyllyillä. Hyllyvastaavuus on vähentänyt myös tuotteiden vanhenemista, kun seisovat tuotteet laitetaan ajoissa tarjoukseen.

Pieni säätö, suuret vaikutukset

Apteekin tulosta on seurattu nyt toista vuotta ja jo vuodessa saatiin selviä tuloksia.

“Oulunsalossa hinnoittelu on onnistunut erinomaisesti ja tuloksekkaasti. Hyvin suunnitelluilla hinnoittelukertomilla apteekki kuin apteekki pystyy parantamaan tulostaan 5–10 prosenttia”, Harri Masko sanoo.

Hänen mukaansa tehokkain tapa tehdä muutos on hinnoittelun avaimet käteen -paketti, jossa on varsinaisten hinnoittelukertoimien laskemisen ja toteuttamisen lisäksi mukana alkuanalyysi tuotteiden hinnoista ja myynnin jakaumasta sekä hinnoittelumuutosten jälkeinen seuranta. On mahdollista ottaa myös Hinnoittelun verkkokoulutus, jonka avulla apteekissa voidaan siirtyä myös itsenäisesti entistä toimivampaan ja helpompaan hinnoitteluun.

“Hintakertoimien säätäminen on lopulta pieni työ, jolla on suuret vaikutukset”, Masko sanoo.

Laura Tuovinen on samaa mieltä:

“Hinnoittelukertoimien helppous ja merkitys liiketoimintaan on niin suuri, että jo pelkästään siksi MAXX on ollut meillä rahanarvoinen valinta.”

Jos kiinnostuit, voit tilata Hinnoittelukurssin tästä linkistä.